Ihanaa Lunta




Heräsin tänä aamuna vähän ennen kuutta tekemään Unskille, siis miehelleni Uoleville, aamupalaa ja keittiön ikkunasta katsoessani meinasin lentää pepulleni. Yöllä oli satanut lunta pari, kolme centtiä. Voi miten ihanaa! Maisema oli niin mukavan valkoinen ja valoisa, jo tätä on odoteltukin. Paistoin munat ja pekonin, sekä laitoin paahtoleipää paahtimeen, sitten riensin herättämään Unskia ja kertomaan lumesta.

-Äläs nyt housujas revi sentään, luntahan kuuluu tähänaikaan vuodesta ollakkin, Unski murisi aamuäreissään .

-Hö! No en tietenkään, mutta Unski nyt on aina ollut vähän kireä aamuisin. Mörökölli.

Lopulta hän sai syötyä aamupalansa, juotua aamukahvinsa ja luettuaan Savon Sanomat, hän otti auton tallista ja lähti töihin Mikkeliin, minä riensin lumitöihin. Kunnan aurakin kävi tekemässä pienen karheen, vilkutin kuljettajalle iloisesti ja hän vilkutti minulle takaisin. Kolasin noin 150m pitkän ja kolmisen metriä leveän pihatiemme ja pihan, sitten autotallien edustan, sekä tein lumikolan levyiset polut autotalleilta takaterassin luo, talomme takaovelle ja matontamppaustalineelle. Aivan ihanaa valkoista lunta! Vaikka portinpielessä lumi oli myös keltaistakin. Olen toki maininnut asiasta naapurillemme, joka ulkoiluttaa Saksanpaimenkoiraansa Sakua ja antaa sen merkata pihaporttimme. Hän väittää yrittäneensä kyllä, mutta Saku kuulemma haluaa merkata juuri meidän porttimme. No, ei se mitään, olen huomannut kissamme Tiukun joskus käyvän kakalla heidän kasvimaallaan. Lumitöitä tehdessäni ajattelin sen samalla toimivan semmoisena aerobisena kuntoliikuntana ja tekevän samalla joulukinkulle tilaa, vaikka tietenkin, Jouluunhan on vielä aikaa kuutisen viikkoa. Minä höppänä!

Siinä puolisentoista tuntia huhkittuani, menin sisälle herättämään perheemme teinit kouluun ja tekemään heille aamupalaa. Radiossa kerrottiin lumisateen alkavan uudestaan kohtapuoliin, ihanaa! Siinä sanottiin myös, että lumisadetta tulisi jatkumaan ainakin kolme päivää, mikä oli mielestäni suorastaan riemastuttavaa. Tulin heti loistotuulelle tästä ilouutisesta. Tiinan ja Tanelin lähdettyä kouluun puoli yhdeksän jälkeen katselin uutisia ja lähinnä säätiedoituksia. Katsoin myös texti-tv:n sääsivut ja etsin internetistä kelikameroita. Pian huomasinkin Tiehallinnon kelikamerasta, jotka ovat valtatie viiden varrella, että luvattu lumisaderintama on jo Mäntyharjun korkeudella ja on lounaasta tuloillaan noin tunnin kuluessa, jippii, hihkaisin ääneen. Tiuku makoili vieressäni sänkymme päiväpeitteen päällä ja nosti nyt päätään ihmeissään, hetken katseltuaan nousi istumaan ja alkoi pesemään kasvojaan. Kirjoitin muutaman sähköpostin johon liitin aiemmin ulkona käydessäni digikameralla ottamiani kuvia lumisesta pihastamme, kävin myös Facebookissa. Kirjoitin seinälleni, miten mukavalta tuntuu, nyt kun on lunta maisemissa ja saa pihallaan reippailla lumikolan kanssa. Samalla kehuin ruuhkasuomessa asuville ystävilleni, kuinka ihanan näköiseksi maisemat täällä eteläsavossa olivat muuttuneet yhdessä yössä. Nyt he ovat varmaan kateudesta vihreitä, mietin.

Kävin ostoksilla kirkonkylän K-Market Apajassa. Luvattu lumisadekin alkoi kävellessäni kirkolle. Kotiin tultuani siivoilin pikkuisen, laitoin pyykinpesukoneen pyörimään, latasin tiskikoneen ja katsoin eilisen Emmerdalen uusinnat, kun jäi eilen katsomatta. Kellon lähestyessä puoli kahta aloin suunnitella ruoanlaittoa. Pian tulisi Taneli ja Tiina, siitä noin parin tunnin päästä, neljän maissa Unski ja sitten söisimme illallista. Ruokanokosilta herättyäni katsoin heti pihalle ja mitä näinkään, lunta oli tullut lisää viitisen centtiä ja lumentulo oli juuri nyt semmoista, että ihan vähän sateli, pakkasta oli neljätoista astetta, mukavaa.

-Toivottavasti nyt ei kovin paljoa tule, ettei ajokeli mene ihan kamalaksi, Unski mietti ääneen.

-Mikä ilonpilaaja, ajattelin.

Puin ja lähdin ulos lumitöihin. Lumi oli ihan höttöistä pakkaslunta ja sitä oli helppo työnnellä lumikolan kanssa. Kolasin jälleen pihatiemme ja autotallien edestä, sekä polut mattotelineelle ja takaterassille. Semmoista reipasta ulkoliikuntaa kesti taas noin puolitoista tuntia. Kunnan aura kävi tekemässä pienen karheen, juuri kun meinasin lähteä sisälle. No eihän se mitään, vilkutin taas iloisesti kättäni kuljettajalle ja niin lähdin luomaan karhetta pois saman tien. Tein nyt myös postilaatikkomme kohdalle semmoisen pienen, lumikolan levyisen piston, ettei postinkantajan kengät kastu, hänen tullessaan laatikollemme. Menin sisään, keitin iltateen koko perhellemme, laitoin myös pöytään pientä iltapurtavaa. Kymmenen uutisten jälkeen menimme yöpuulle koko sakki.

Aamulla taas vähän ennen kuutta heräsin, katsoin heti ikkunasta ja huomastin riemukseni, että lunta oli taas tullut lisää, nyt sitä oli paljon, ainakin viisitoista centtiä. Lähdin taas aamurutiineita suorittamaan, kahvit, munat ja pekonit ja niin edelleen. Viimein naksautin leivät paahtimeen, herätin Unskin ja lähdin ulos. Ajattelin aurata pihatien ja autotallin edustan ennen kuin hän lähtee, jotta pääsisi pihasta pois kunnolla. Takavetoinen Volvo kun ei Unskin mukaan ole niitä parhaimpia lumessa etenijöitä, minä en juurikaan autoista tiedä, tai edes välitä tietää, mutta uskoin tähän. En ollut huomannut sisällä ollessa katsoa ulkolämpötilaa, mutta pakkasta ei enää ollut, lumi oli todella painavaa suojalunta. Kolan mitan kun sai työnnettyä, niin samaten piti jo suunnitella tyhjennystä. En ollut saanut kolattua, kuin autotallien edestä, sekä pihan, kun Unski jo tuli ottamaan Volvoa tallista pihalle. Jestas, onko kello jo noin paljon? Enkä vielä ollut kolannut pihatietä puhtaaksi. Onneksi Unski sai auton pihasta pois, kolme kertaa tosin joutui peruuttamaan takaisin ajouraa pitkin ja yrittämään uudestaan, ennenkuin pääsi. Lähdin heti herättämään Tanelia ja Tiinaa, sekä tekemään heille aamupalaa. Vaikka isot pennut, saisivat kyllä jo opetella tekemään aamupalansa itse, mietin mennessäni. Olin vähän harmeissani, kun jouduin keskeyttämään hyvään vauhtiin päässeen lumenluonnin.

Yleensä en ole juuri kahvikupillista kummoisempaa aamupalaa itselleni tarvinnut, mutta nyt laitoin itsellenikin ison kupillisen vahvaa kahvia ja Reissumiehen väliin lauantaimakkaraa ja kunnon siivun juustoa. Syötyäni lähdin uudestaan ulos, nyt jätin alusvaatteita vähemmälle, sillä lämpötila oli jo reilusti plussan puolella ja lumi painavaa, niinkuin jo mainitsin aiemmin. Kylläpä osasikin olla märkää lunta. Olin vasta saanut takapihan pikku polut valmiiksi, kun Teinit lähtivät kouluun, huikkasimme heiheit ja minä jatkoin ”talonmiehen” hommia pihallamme, sitten pihatien kimppuun. Puoleenväliin aurattuani huomasin, että naapurikin, siis tämä edellä mainitsemani koiran ulkoiluttaja, oli tullut ulos lumenluontiin hänkin. Tervehdin häntä raja-aidan yli ja hän tervehti takaisin sitten jatkoin pihatien auraamista. Lumisadekin alkoi uudestaan ja sitä tulikin aika sakeasti, ilmakin taisi olla taas kylmenemään päin. Kyllähän lumi kivaa on ja valoakin tulee, mutta rajansa kaikella, huomasin ajattelevani. Kunnan traktori oli taas tehnyt karheen ja tällä kertaa se oli suuri ja painava, se rontti. Oli todella raskasta tuon karheen poisto.

Naapurin puolelta alkoi kuulua ruohonleikkurin ääni ja katselin ihmeissäni raja- aidan yli. Lumilinko? Se naapurin elvis oli hankkinut itselleen lumilingon, suunnilleen saman kokoista pihaansa varten kuin meilläkin. Heillä on kulmatontti ja pihalta päätielle on noin 20m, kun meillä on päätieltä erkanevalle sivukadulle 150m pihatietä. Siellä se nyt leikki linkonsa kanssa, mokomakin. Toisaalta, mietin siinä huhkiessani, paljonkohan tuommoiset maksaa, sillä jos naapurilla on tuota pikkuruista pihaansa varten hankittuna lumilinko, miksei sitten meillä? Olihan pihatiemme sentään, ainakin yli viisi kertaa pidempi, kuin heillä. Pitääpä puhua asiasta Unskille illalla.

Lumihommia tehdessä aika riensi niin, että sisälle mennessäni oli Emmerdalen uusinnat jo menneet. Laitoin ulkovaatteet kodinhoitohuoneeseen kuivumaan ja katselin kaappeihin löytyykö mitään, mistä voisin suunnitella illallista, sillä en millään viitsisi pukea taas ja lähteä käymään kirkonkylän K-Marketilla. Onnekseni keitettyjä perunoita olisi riittävästi, makkaraa, munia ja sipulia. Unskin suurta herkkua Pyttipannua siis tulisi illalliseksi. Tiuku tuli jääkaapin eteen naukumaan siihen malliin, että jotain ruokaa pitäisi saada. Kaivoin jääkaapista Tanelin, viikonloppuna satamasta onkimia pikku ahvenia Tiukulle, laitoin radion auki, sitten virittelin kunnon tulen olohuoneen takkaan ja menin sohvalle lepäämään. Nyt eivät internetin säätiedoitukset enää kiinnostaneet. Reaaliaikaisen tiedon säästä saisi, kun katsoisi ikkunasta pihalle. Tietenkin voisin katsella niitä lumilinkoja, naapurin ryökäle, pitää postimerkin kokoisen pihansa vuoksi hommata linko... Nukahdin.

Heräsin, kun satamasta kuului syväväylään tulevan rahtilaivan sumusireenin törähdys, katsoin kelloa. Voi ei, pitää alkaa laittaa ruokaa heti, sillä Taneli ja Tiina tulevat ihan juuri koulusta. Onneksi minulla oli kaikki tarvittava kotona, se nyt vielä olisi puuttunut, että olisi sinne kaupalle lähdettävä. Tiukukin siinä taas yritti saada huomiota itselleen, mutta nyt ei ollut aikaa kissan paijaamiseen, huomattuaan tämän Tiukukin päätti mennä takaisin takan eteen makoilemaan. Lumisade oli taas yltymään päin, huomasin myös, että pakkanenkin on kiristynyt aamusta. Radiossa kerrottiin, että etelässäkin on tullut lunta parikymmentä centtiä ja Helsingin valtaväylät ovat tukossa poikittain olevista rekoista ja sitten tietenkin heistä, jotka ajavat kuin kesällä, vaikka alla on kymmenen centtiä sohjoa, kehä ykkösellä oli radiouutisten mukaan kuudentoista auton ketjukolari ja liikenne ihan totaalisen jumissa. Toivottavasti Unski pääsee Mikkelistä kotiin ilman kommelluksia.

Teinit tulivat koulusta, sanoin, että ruoan kanssa vielä vähän menee ja valmista on siksi kunnes iskä tulisi kotiin ja että aikaa olisi tehdä vaikka läksyjä yms. hyödyllistä. Katselin ikkunoista ja odottelin Unskia, mietin samalla, että kyllähän tämä lumen tulo jo riittäisi, mutta sitä vaan tulee lisää. Viimein Volvon valot kääntyivät pihatielle ja lähdin avaamaan autotallin ovia valmiiksi. Unski ajoi auton suoraan talliin sulamaan ja kävimme illallsipöytään. Syötyämme katselin telkkaria jonkun aikaa, kunnes kuulin kunnan traktorin taas olevan liikkeellä, odottelin sen menevän talomme ohi ja lähdin poistamaan karhetta.

-Rauhoitu nyt jo, ehtiihän niitä lumikarheita sitten aamullakin pois aurata ja kyllä se Juhannukseen mennessä sulaa, Unski yritti.

Lähdin kuitenkin, eipähän ole sitten aamulla niin paljoa aurattavana. Traktori tuli tien toista puolta, kun kävin karheen kimppuun, heilautin kättäni kuskille ja hän tervehti takaisin. Mitä?! Oliko hänellä vahingoniloinen hymynkare kasvoillaan? Näytti kyllä vähän siltä. Tiina tuli lapion kanssa auttamaan, miten mukavaa, äitin pikku Tiina. Hän vaan ei pitänyt siitä, että sanoin häntä pikku Tiinaksi, olihan jo mielestään melkein aikuinen, ylä-asteen yhdeksännellä luokalla. Tanelikin kävi Mikkelissä ammattikoulua toista vuotta ja parhaillaan oli menossa työharjoittelujakso ja hän oli päässyt kirkonkylän Teboilille harjoitteluun. Yhdessä loimme lumet samalla myös pihatieltä ja pihalta. Takapihan polut ehtii sitten kun niitä tarvitaan, ajattelin. Kokoajan tulee lisää lunta ja pakkanenkin on kiristynyt viiteentoista. Unski oli laittanut saunan lämpiämään ja niinpä sisälle päästyämme menimme Tiinan kanssa sinne. Saunasta tultuamme Unski katseli Tanelin kanssa jääkiekkoa, minä menin petiin, nukahdin melkein heti. Juuri ennen nukahtamista mielessäni kävi vielä se naapurin elviksen lumilinko, mutten enää jaksanut siitä mennä Unskille puhumaan, nukahdin.

Seuraavana aamuna herätyskello soi kauan, ennen kuin tajusin, että pitää nousta. Unski oli jo noussut ja luki Savon Sanomia keittiössä, kahvikin oli valmista. Paistinpannua hellalle viritellessäni mietin, uskaltaisinko katsoa ikkunasta ulos, katsoin ja voi ei! Yhdeksäntoista astetta pakkasta ja kaksikymmentä centtiä lunta lisää, voi räkä, mistä tuota valkoista soosia oikein tulee, kivahdin Unskille erästä televisiosta näkemääni mainosta matkien.

-Nauti nyt siitä ihanasta lumesta, mitä olet odotellut jo lokakuusta lähtien, Unski virnuili.

Mietin tovin jotain nasevaa vastausta, mutten keksinyt. Unski kävi itse auraamassa autotallin eteen semmoisen parinkymmenen metrin, ikäänkuin, kiitoradan, jotta saisi vauhtia pihatielle. Kunnan traktori ei vielä ollut ehtinyt aurata karhetta pihatiemme eteen. Unskin tullessa sisään, kerroin hänelle naapurimme lumilingosta. Unski tuhahti ettei viitsi maksaa semmoisesta vekottimesta paria tuhatta euroa, koska sitä tarvitaan muutamana päivänä talvella ja muuten se seisoisi virattomana autotallinnurkassa. Onhan se totta tuokin.

-Kysy siltä naapurin Keimo pojalta josko se taskurahoja vastaan linkoaisi tuon pihatien, Unski ehdotti.

-No en varmaan, ärähdin. Tämän ikäinen muija vielä jaksaa kyllä tuonmoiset lumet aurata käsinkin, kunhan nyt vaan kävi mielessä, kun katselin naapurin puolelle omien lumitöitteni lomassa, jatkoin.

Unski lähti ja pääsi ensimmäisellä yrityksellä tielle asti, lumi oli onneksi kevyttä vaikka sitä olikin paljon. Naapurikin tuli elvistelemään linkonsa kanssa, se rontti!

Lopulta sain pihatien ja pihan aurattua, menin sisään ja laitoin lumityössä hikeentyneet vaatteeni kuivumaan kodinhoitohuoneeseen. Käväisin pesulla huuhtomassa suuremmat hiet pois, laitoin kevyen meikin ja lähdin kirkonkylälle kaupoille. Juuri kun olin kävelemässä päätielle, näin kunnan auratraktorin kääntyvän kadullemme, teki mieleni näyttää keskisormea, mutta hieno nainen ei tee niin, siispä vain nyökäytin päätäni tervehdykseksi ja kuljettaja vastasi. Mitenköhän se näin myöhään tulee ihmettelin mielessäni. No, en vaivannut päätäni sillä asialla kauaa, vaan kävelin reipasta vauhtia K-Market Apajaan. Mietin samalla, josko viikonloppuna tekisin jotain vähän juhlavampaa ruokaa, paistia ja valkosipuli- kermaperunoita vaikka, mietin myös, hakisinko vieressä olevasta viinakaupasta pari pulloa punaviiniä ruokajuomaksi sen paistin kanssa? No nythän on vasta torstai, kyllä ne vielä ehtii, jos vaikka kävisimme Unskin kanssa Graanin kauppakeskuksessa Mikkelissä taas huomenna, niinkuin yleensä perjantaisin teemme, voisin hakea viinit sitten siellä olevasta alkosta vaikka.

Kaupoilta kotiin tullessani alkoi taas sataa lunta ihan reippaanlaisesti ja karhe oli odotetusti vastassa pihatiemme päässä. Nyt saa vähänaikaa odottaa, mietin. Purin ostoksia kun Tiuku tuli naukumaan ja puskemaan jalkojani, laitoin Tiukulle taas pikku ahvenia, laitoin toiseen kuppiin maitoa ja vielä kolmanteen kuppiin vettä, Tiuku kävi ruokansa kimppuun, kyllä sen nyt kelpasi. Olin ostanut kissallekin viikonlopuksi vähän hienompaa muonaa, KiteKattia, maksamakkaraa ja oikeaa kermaa, mutta siis lauantaina vasta. Kuuntelin radiota, vastailin tuttavilta tulleisiin sähköposteihin ja samalla katselin uutisportaalilta oliko mitään mielenkiintoista tapahtunut, kävin myös Facebookissa. Radiouutisten mukaan, etelässä tuntui olevan kunnon talvimyrsky menossa, lunta satoi vaakatasossa, siis tuulen kanssa. Myrskykeskus suuntaa lounaasta koilliseen, tietenkin tännepäin, huokaisin, johan tämä riittäisi tälle talvelle. Huomasin keittiön ulkolämpömittarista, että lämpötila on taas täälläkin noususuunnassa. Voihan perseensuti, kirosin mielessäni, sehän tietää sitten vaan lisää lunta. Laitoin pyykkikoneen pyörimään ja lähdin ulos sen karheen kimppuun, se ei tälläkertaa ollut paha, iso kylläkin, mutta kokoonsa nähden kevyt. Sain karheen pois, menin sisään ja aloin suunnitella illallista perhelle.

Ensin tulivat taas perheemme teinit koulusta, laitoin heille voileivät ja appelsiinimehua välipalaksi, syötyään he sanoivat menevänsä ulos siksi aikaa, kun iskä tulee kotiin töistä. Katsoin jonkun ajan päästä keittiön ikkunasta, kun Tiina työnteli lumikolaa pihatiellä ja Taneli lapioi lunta postilaatikon luota. Ihan ihailtavaa oma- aloitteellisuutta, tuonikäisillä, ajattelin. Unski tuli töistä viimein ja Taneli avasi autotallin oven, että iskä saisi ajaa suoraan talliin, sieltä tulivat sitten sisälle koko konkkaronkka.

-Tornimäen risteyksessä oli ollut neljän auton ketjukolari ja pieni liikennekaaos. Joka suunnasta olisi ollut tulossa autoja, mutta kukaan ei päässyt minnekään liukkauden ja lumen takia. Poliisit olivat paikalla selvittelemässä tilannetta. Loukkaantuneita ei kai ollut, koska ambulansseja ei näkynyt, Unski kertoi.

Viimein kävimme syömään illallista, syötyämme menimme Unskin kanssa ruokalevolle, Tiina ja Taneli raivasivat keittiön ja laittoivat tiskikoneen päälle. Sitten he vetäytyivät huoneisiinsa, kuuntelin kun tietokoneiden näppäimistöt naksuivat kummassakin huoneessa ja Tanelin huoneesta, tietokoneen kaiuttimista kuuluvista äänistä päättelin hänen pelaavan sitä peliä, mihin pitää noin parin kuukauden välein ostaa joku ihmeen prepaid kortti Graanilta? Sitten nukahdin.

Otin semmoiset tunnin pikkunokoset ja heräsin juuri sopivasti katsomaan Emmerdalea. Unski oli jo aiemmin lähtenyt ulos, ikkunasta näin hänen olevan naapurin Kaken kanssa tupakalla naapurin autotallien luona. Ihmettelivät siinä sitä lumilinkoa. Ja lunta vaan jaksoi sataa, nyt oli tuulikin yltynyt kovaksi, pakkasta ei ollut enää kuin viisi astetta.

Vähän ajan kuluttua Unski tuli ulkoa ja kertoi, että naapuri oli ostanut jostain konkurssihuutokaupasta sen lumilingon rikkinäisenä viidelläsadalla eurolla. Huutokaupan jälkeen, kotiin päästyään, meinasi sitten alkaa etsiä lingota vikaa, huomasi, ettei varsinaista vikaa ollut, ainoastaan tankki tyhjä ja sytytystulppa poikki.

Onnenpossu, tämäkin vielä, mietin.

Vedin edellisenä talvena ostamani lasketteluhaalarin päälleni, laitoin toppakengät jalkaani ja nahkaisen talvihattuni, missä on valkonen kaninkarvareunus, sillä ajattelin lähteä kävelylenkille. Kävelin ensin Vanhaatietä kirkonkylään päin. Pian huomasin leipomon pihalla lumitöissä olevan traktorin. Tiesin urakoitsijan asuvan Anttolasta parikymmentä kilometriä tännepäin, siis tänne lumitöihin tullessaan ei olisi iso koukkaus, jos hän ajaisi meidän pihatiemme kautta. Mieleeni juolahti käväistä kuljettajalta kysymässä, että paljonkohan maksaisi, jos sen meidän pihatiemme kävisi auraamassa ohi mennessään, vaikka vain silloin, jos lunta on tullut yli viisitoista centtiä? Pysäytin traktorin ja asiaa kuljettajalta kysyttyäni, hän tiesi kyllä paikan, mietti tovin, sytytti savukkeen ja viimein avasi suunsa.

-Jos tuosta kahellakympillä ilman kuittia selviäisi?

-Siis per kerta, huudahdin, johon kuljettaja nyökäytti päätään.

Sanoin miettiväni asiaa ja jatkoin matkaa. Varmasti, ei tule sopimusta, mietin, sillä mielestäni taksa tuntui korkealta. Eihän hänen tarvitsi kuin peruuttaa pihaan, autotallin ovien eteen, laskea takalevy, ajaa tielle ja sama kerran uudestaan tien toista laitaa pitkin, sitten se olisi siinä, en ymmärtänyt, mikä siinä maksaisi niin paljon? Käännyin oikealle Pappilantielle ja tien päähän tultuani vielä oikealle, Satamatielle ja lähdin luotsiaseman ohi, sataman suuntaan. Katselin tovin aikaa satamassa, Wenno oli jätetty jäihin, niinkuin joka talvena ennen tätä. Jää ei ollut paksua tähän aikaan vuodesta, se siitä vielä irtoaisi omilla koneillaan tarvittaessa. Vieressä oleva salmen syväväylä ei jäätyisi talvella ollenkaan, sillä virtaus oli niin kova. Aikani satamaa katseltuani lähdin Keskustietä, Salen nurkalta ylös, kävelin kirkon ohi ja kohta käännyin vasemmalle Vanhalletielle ja takaisin kotia kohti. Tuuli oli yltynyt nyt jo kovaksi ja sain siristellä silmiäni, koska tuntui tuulevan vastaan ja lumikiteet pistelivät kasvoihini osuessaan ikävästi. Unski oli taas lämmittänyt saunan ja niinpä riisuuduttuani painelin sinne.

Lauteilla istuessani päässäni pyöri kaikenlaista, pitäisikö sittenkin kysyä naapurin Keimolta jos hän kahdellakympillä tekisi koko pihan lumityöt sen lingon kanssa, myös ne pienet polut tuolla takapihalla? Aikaahan hänellä taisi olla, nyt kun ammattikoulun päätettyään ei ollut saanut töitä mistään. Kukapa viitsisi ottaa semmoista töihin, jonka pitäisi lähteä armeijaan juuri kun olisi saanut opeteltua ”talon tavat”? Armeijaan lähtö olisi kuulemma ensi heinäkuussa. Ehkä on parempi, että en hiisku sanallakaan Unskille siitä, että kysyin urakoitsijalta hintaa pihatien auraukselle. Nauraisi vielä. Saunasta tultuani menin sänkyyn ja nukahdin heti.

Aamulla heräsin kaksikymmentä vaille kuusi siihen, kun tuuli ulisi talon nurkissa ja ikkunat natisivat tuulen voimasta. Tunsin itseni levänneeksi ja virkeäksi, nousin ylös aamuaskareita suorittamaan. Tiuku tuli saunan lauteilta, keittiöön, laitoin sille palan maksamakkaraa kuppiin. Se tykkäsi maata saunan lauteilla. Silloin varsinkin, jos edellisenä iltana oli sauna lämmitetty, niin Tiuku löytyi aamulla varmasti sieltä. Katsoin keittiön ikkunaverhon raosta ulos ja voihan viulu, yön aikana oli tuulen kanssa puhaltanut lunta niin, että pihatiemme sijaintia ei näkynyt ollenkaan, siis, jos ei olisi tiennyt, missä kohtaa se on, niin semmosta ei olisi huomannut olemassa olevankaan. Tuuli oli puhaltanut lumen, raja- aidan jälkeen ihan tasaiseksi toisella puolella olevan metsikön reunaan saakka. Sitä oli pihatiellä nyt noin kaksikymmentäviisi centtiä, tiukkaan pakkautunutta lunta, tuota valkoista paskaa, tuota Saatanan sontaa, voi Helvetin kuustoista, ajattelin.

Herätin Unskin heti, sanoin, että jos aikoo ehtiä töihin, pitäisi valita, tekeekö aamupalansa itse, vai meneekö auraamaan lunta pihatieltä? Hän, juotuaan kupin kahvia nopeasti, veti ulkovaateet päälleen ja lähti pihalle. Siispä minä jäin valmistamaan aamupalaa. Unski aurasi autotallien edustan ja pihatielle semmoisen riittävän pituiseksi katsomansa ”kiitotien” josta sai otettua vauhtia taas, tuli sitten sisälle, äristen jotain kelistä ja siitä, että onkohan mahdettu Lietvedentietä Mikkeliin päin aurata pitkällekin, vai onko ollenkaan. Unski söi nopeasti valmistamani aamupalan ja lähti töihin. Savon Sanomat kuulemma ehtisi lukea sitten kun illalla tulee kotiin. Kolme kertaa taas piti ottaa vauhtia, ennenkuin Volvo pääsi pihatieltä pois. Eipä näkynyt kunnan auraamaa karhetta vielä? Päätin mennä vielä vähäksi aikaa peiton alle keräämään voimia, ennen kuin herättäisin teinit, Tiuku tuli viereeni makoilemaan ja kehräämään. Avasin radion. Viitostiellä Mäntyharjun risteyksessä, Nesteen kohdalla oli kaaos päällä. Etelästäpäin tullut rekka oli jäänyt mäkeen kiinni, olisi kai muuten päässyt ylös, mutta joku edessä mennyt pikkuauto oli jarruttanut, rekka joutui hiljentämään, eikä enää saanut vauhtia, vaan oli pysähtynyt ja sitten lähtenyt liukumaan taaksepäin. Nyt oli peräkärry poikittain risteyksen kohdalla, eikä ilman apuja mihinkään. Hinauskalusto on tietenkin liikkeellä ja aikanaan kai ehtisi tuotakin auttamaan.

Vähän aikaa Tiukun kanssa makoiltuamme, nousin herättämään teinit ja aloin heillekin laittaa aamupalatarpeita pöytään. Nostin muropaketin ja hillot, juustot, makkarat, sitten laitoin lautaset ja teekupit valmiiksi,sekä latasin leivänpaahtimen. Tein myös itselleni pari Reissumiestä, juustolla, munalla ja meetwurstilla, otin myös suuren kupillisen mustaa kahvia. Taneli ja Tiina yrittivät pikkuisen protestoida, kun pitää tuonmoiseen säähän lähteä, mutta ei auttanut. Lämmintä päälle ja kouluun vaan, niin ja työnharjoitteluun. Radiossa luvattiin sään vähän viilenevän ja poutaantuvan täälläkin iltapäiväksi, niinpä kotiin päästessä olisi varmaan taas inhimillisempi keli, sanoin. Ja jatkoin, jos iskä jaksaa lähteä, niin illemmalla käydään Graanissa. Hän, joka haluaa mukaan on kotona viiden maissa.

Teinien mentyä, puin minäkin päälleni ja lähdin ulos. Olipas tiukkaan pakkautunutta lunta, lumikolan mitta eteen, nosto ja tyhjennys. Voihan visva, ajattelin, hidasta hommaa, nyt kun olisi lumilinko. Pikkuhiljaa etenin siitä kadulle päin ja juuri kun olin saanut postilaatikolle tehtyä piston, niin kunnan traktori tuli, kuljettaja vilkutti niin iloisesti, että se sai sappeni kiehumaan. Traktorin mentyä heristin nyrkkiä ja vilautin keskisormeani, hienon naisen ei tarvitsisi rämpiä lumitöissä, joten se siitä, ajattelin. Aurasin karheen pois, kävin kotona pikaisesti siistimässä itseäni hieman ja marssin naapurin ovelle, soitin ovikelloa. Keimo tuli unisen näköisenä ovelle, hän kai luuli, että minulla olisi asiaa hänen vanhemmilleen, koska nähtyään minut hän alkoi selittää, faija joutu lähteen Imatralle päivystyskeikalle, siellä on joku palvelin nurin ja mutsi on töissä.

-Ja isääsi siis tarvitaan laittamaan joku tuki siihen palvelimeen, ettei se enää kaadu vainiin, mutta minullapa onkin asiaa sinulle, totesin. Poika meni jotenkin hölmön näköiseksi ja hämilleen.

-Jaa, no tu sisään sit, hän mutisi.

-Otin päällystakin ja kengät pois, menimme olohuoneeseen, istuuduin sohvalle Keimo istuutui haukotellen nojatuoliin minua vastapäätä.

-Tartteks kahvii, tai jotain? Keimo kysyi.

-En tarvitse, totesin ja jatkoin, menen nopeasti asiaan, siis kiinnostaisiko sinua ansaita lumitöillä vähän taskurahoja?

-Nni-nii, jatka vaan? Keimo sanoi, silmät suurena ja selvästikin nyt kiinnostuneena asiastani.

-Katsos teillähän on se hieno lumilinko, jos voisit sen kanssa puhdistaa tuon meidän pihatien aina kun lunta on tullut yli viisitoi.... yli kymmenen centtiä. Kuitenkin niin, että se on puhdistettuna ennen aamu seitsemää, kun Uolevi lähtee töihin. Muun pihan ehtii sen jälkeen, sanotaan vaikka kymmeneen mennessä, mutta jos siitä pihatieltä aloittaa, niin että se on arkiaamuina ennen seitsemää tosiaan aurattu, selitin suunnitelmaani ja jatkoin, niin ja sitten vielä sinne sisäpihan puolelle pitäisi tehdä pari lyhyttä polkua, semmoisia lumilingon levyisiä.

-Paljonkos siitä saisi, poika kysyi, nyt jo silmin nähden kiinnostuneena tarjouksestani?

-Nooh, miltäs kuullostaa kaksikymppiä kerta, tein järisyttävän tarjouksen.

-Poika ei järin innostuneelta enää vaikuttanut, ehkä jopa pettyneeltä. Sitten hän avasi suunsa.

-Siis jos mä laitan siitä sitten kympin bensaan, jos se edes riittää, ni eihän mulle jää ku toinen kypä hanskaan itelle? Ei taida tulla kuule kauppoja, kloppi marisi.

-Hmm, no paljonko siitä sitten mielestäsi pitäisi saada, kysyin nyt jo hivenen ärtyneenä.

-Ainakin kolmekypää per kerta, mä paan sen yhen kypän bensaan ja kaksi omaan hanskaan. Niin ja enkä mä tiedä haluuks faija jotain siitä kanssa, kun se kuiteskin on sen härveli, hävytön penikka jatkoi.

Sisuunnuin siinä määrin, että lupasin maksaa sen kolmekymppiä, jos pihatie on aurattu ennen seitsemää aamulla mutta, sanoin, jos sitä pihatietä ei ole aurattu ennen aamuseitsemää, niin sanktio tulisi olemaan semmoinen, että hinta olisi siinä tapauksessa kaksikymppiä.

-Ja postilaatikolle pitää myös olla estoton pääsy, sekä meillä, että postinkantajalla, jatkoin vielä.

Niin pääsimme sopimukseen lumitöistä ja nyt minun puolestani saisi sataa vaikka miten paljon, mistä suunnasta hyvänsä ja miten painavaa lunta tahansa. Aamuisin ainakin aluksi ehkä istuisin keittiössä kello kädessä vahtimassa, mihinkä aikaan pihatie on puhdas. Puin ulkovaatteet päälleni ja lähdin tyytyväisenä kotiin. Unskille toteaisin vain, että lumitöistä naapurinpojan kanssa sovittu.


-VanHaag-

Takaisin pääsivulle